Palvelut

Tarjoan perhe- ja perintöoikeudellista neuvontaa elämän eri vaiheissa kohtaamiisi asioihin. On kyse sitten perunkirjoituksesta elämän päättyessä tai mahdollisesta edunvalvonnan tarpeesta itselle tai läheiselle, asioita ennakoiden — laadin useimpia näihin liittyviä asiakirjoja (pl. ositukset ja perinnönjaot). Tavoitteeni on tehdä vaikeaselkoisista asioista ymmärrettäviä ja löytää huolta tuottaviin asioihin selkeitä ratkaisuja. Laadin myös kauppakirjat ja lahjakirjat. Toimin myös kaupanvahvistajana. Alkuneuvottelu kanssasi sisältyy asiakirjojen laatimisesta perimääni palkkioon. Hinnoittelustani kerron lisää otettuasi yhteyttä.

Tavoitteeni on tehdä vaikeaselkoisista asioista ymmärrettäviä

Tarjoan myös tukea asiointiin nettipalveluissa, onpa kyse sitten pankki-, vakuutus- tai viranomaisasioinnista (valtion virastojen, Kelan, Verohallinnon ym. sähköiset palvelut). Pyrin tekemään arjen asioiden hoidostasi sujuvampaa yhteisesti löydettävillä ratkaisuilla.

Minulla on Hankasalmella ovi, josta voit käydä sisään ja istumme alas tutkimaan asiaasi kotitoimistossani. Soita kuitenkin ensin, niin sovimme molemmille käyvän ajankohdan. Tarvittaessa tulen kotikäynnille ja hoidamme vaikka keittiön pöydän äärellä asioita.

Yhteystiedot

Huomioithan, että en tarjoa palveluja riita- tai rikosasioissa.